maanantai 28. toukokuuta 2012

Kisu takki

Ensimmäinen takki välikauteen. Tää on ollu kyllä jo käytössäkin, mut jostain syystä(lue ajanpuutteessa) jäänyt bloggaamatta. Tää on mun oma sovellus Ob:n Tinttiina takista (oisko ollu lehdessä 6/2011). Tätä on  muokattu aika paljon. Pituutta, leveyttä sekä hihoissa että muutenkin. Huppua mieleisemmäksi. Ja mitä vielä. ;) Kuminauhaut hihansuissa, hupun reunassa ja helmassa. 


Tän kisu kankaan oon tilannut Etsystä. Kiitos Fb:n oe-ryhmän olen eksynyt etsyynkin. Siellä on liikaa kankaita. Ihania ja kauheita. :) Mutta tää oli heti jotenkin käyttäjänsä näköinen. Vuori kakaana on ikean fleece peittoa. Eli tää on aika viileille keleille.


Neiti on todella tyytyväinen ollut takkiinsa. Tätä kuumeisesti odotettiin valmistuvaksi ja harmiksi tässä kesti aika kauan. Sen verta vähän on kokemusta noista takkien tekemisistä, että monta kertaa tuli sellainen tilanne et piti miettiä yön yli että miten jatketaan(varsinkin ku piti soveltaa eikä tehdä ohjeen mukaan ;) ).. Nää sovituskuvat on vähä pikasee nappastuja mummolaan lähtiessä, mutta ehkäpä niistä näkee sen mitä pitääkin... ;) paitsi taskut ei juurikaan erotu tuosta.

No tässäpä vielä lähikuva taskuista.

Tää ei onnistunut ihan täydellisesti. Vetoketju vähän kupruilee ja muutenkin monta kohtaa ois voinu onnistua paaaljon paremmin. Mutta kaikesta huolimatta tämä on jo käytössä ja ennen kaikkea sen käyttäjä on erittäin tyytyväinen. Joten sovitaan ettei saa mennä katsomaan liian läheltä! ;)

lauantai 26. toukokuuta 2012

Hoopseja ja Robotseja :)

Hui kauhia, ku aika kulu nopiaa! Mulla ois ihan hirveesti blogattavaa, mutta ulkona on ollut mitä mahtavimmat kelit ni on tullu vietettyä siellä aikaa enemmi ku koneella. Mutta iltasin (no ei ihan joka ilta) on ompelukoneet surisseet. :) Täällä on nyt tehtailty t-paitoja.


Uusimmassa Ottobressa oli tosi monta juttua joita haluisin kokeilla. Tai siis toteuttaa vaatteeksi. Ensimmäisenä pääsi kokeiluun t-paita kaavat Hoops ja Robots.


Tytöt sai Hoopsit. 

 Sirkus jersey on tullut Ikasyrin salaisesta paketísta. ;) Sirkus jersey minusta kaipasi jotakin. Ja se jotakin oli tällä kertaa PikkuMyy. :) Aplikointi tehty trikoosta ja velourista. Kanttaukset ikasyrin punaista jerseytä. Aplikointi onnistui mielestäni hyvin. Tää on siis kolmas aplikointini ikinä. Ne kaks ekaa oon tehnyt joskus viime syksynä tyttöjen yöpaitoihin. :)  



Tää sopii niin mainioisti käyttäjälleen. Luonne on vähän niinkuin pikkumyyn. :)
Tällä kertaa saatiin jopa sovitus kuvat! :) Paidan saaja oli erittäin tyytyväinen. On äitikin.


 Barbamama päätyi Jny:n tähtijerseyhyn. Tuo tähtijersey on hamstrattu joskus jostain, en muista mistä. ;) Aplikaatio on trikoota ja velouria. Tää ei oo ihan niin onnistunut yksilö kuin pikku myy, mutta olen silti kohtuu tyytyväinen. Kanttaukset on keltaista resoria paikallisesta kangaskaupasta.

Kuvat nappastiin pikasesti ennen kerhoon lähtöä, ni kypärikin oli jo päässä.

Ja poitsulleki pari t-paitaa kesään. Kaava samasta lehdestä kuin tuo tyttöjen malli. Tää oli vaan poikien malli nimeltään Robots. Nää on ihania perusteeppareita. Kaavaa muokkasin sen verran että pyöristin pääntien(mallissa v-aukko) ja toista paitaa pidensin helmasta muutamalla sentillä. Eka on siis tehty tuo mereneläin paita.

Mereneläin kangas on marinoitunut kangaslootassa(kaappia mulla ei oo) vuoden verran. Viime kesäks tein poitsulle siitä hihattoman ja nyt sain viel t-paidan. En siis tosiaankaan muista mistä se on ostettu. Luultavasti joko ikasyristä tai royal-tuotteelta. ;) Resorit on kangastukusta.

Rivitalot kangas on Liandlolta suoraan tilattu. Sitä on vieläkin jemmassa. Pääntie kantattu ikasyrin jerseyllä.

Näistä poitsun teeppareista ei nyt oo sovituskuvia, mut todella hyvä malli minun mielestä. Tällä tulen tekemään lisääkin t-paitoja. Ja koot vastaa mielestäni hyvin kokoaan. Eipä tarvinnu tällä kertaa kavennella eikä hirveesti pidennelläkään(mitä nyt muutaman sentin) eli voisiko sanoa että todella hyvän mallinen ainakin meidän lapsille. :)

Nyt ulos! Täällä on taas niin komia ilma että ei voi marinoitua sisällä. Josko illalla kerkeis/jaksais vielä jotain suristellakin! 

Aurinkoista viikonloppua!

tiistai 15. toukokuuta 2012

Äitienpäivänä

Sunnuntaina oli äitienpäivä. Äidille piti siis jotakin keksiä. Kauppaan ei enää kerinnyt ja aika siis kortilla. Ei huvittanut viedä pelkästään kukkiakaan. No ei muuta kun penkomaan laatikoita. Aina viluiselle äidilleni sopisi huivi. Päätin siis tehdä kolmio huivin. Sitä voisi halutessaan käyttää kaulahuivina tai hartiahuivina. Matriaaliksi valikoitui trikoo ihan vaan sillä perusteella että siitä materiaalista löytyi laatikosta sellaista kangasta joka sopisi äidilleni.


 Tässä lopputulos henkarin päälle viriteltynä. Kangas on Nanson trikoota Triteksiltä ostettu viime syksynä. Tää on kokoluokkaa täysleveys(oisko ollu 145cm) ja keskeltä edestä korkeus on noin 55cm. Malliltaan kolmio. Viistoihin reunoihin laitoin tuollaisen kaksinkertaisen frillan. Ja lahjan saaja oli todella tyytyväinen.

Ja sitten oma lahja, jonka sain mieheltäni ja lapsiltani.

Onnellisen ompelijan opas -kirja. Ihan kiva! Hameita, tunikoita, mekkoja ja jakkuja pikkujipoilla. :)


Alkuun on ihan yleisiä ompeluohjeita, joita vaatteiden tekemisessä tarvitaan. Mm piilovetoketjun ompeliohje. 
Ohjeet on selkeitä ja kuvitettuja. 


 Ohjeet vaikuttaa todella selkeille, mutta toistaiseksi en ole yhtäkään kerennyt kokeilemaan. 


Tässä kirjasessa näyttäs olevan sellaisia malleja joita pitää kyllä testata. Tämä "Geometrinen mekko" on yksi niistä. 



maanantai 7. toukokuuta 2012

Ihan ittelle

Nää on valmistunut jo jokin aika sitten, mutta jääneet bloggaamatta. 

Kerrankin tohdin tehdä ihan ittelle jotakin. Viime vuosina on tullut ommeltua lähinnä verhoja tai lapsille vaatteita. Omat on sitte haettu kaupasta. Mutta oikeesti tuntuu et en ikinä löydä kaupasta oikein mieleistä tai sit se ei istu kunnolla päällä. Tai sit on lompakolle liika dyyristä. Ajattelin josko minäkin koittaisin, ku monet muutkin. Mutta jos menee plörinäks, ni kyllä harmittas ku omiin menee kuitenki aika paljon enemmän kangasta ku lasten omiin. 

Ekaks tein sitten vanhasta pussilakanasta Ob:n kaavalla "Bubble pocket" -mekon(Ob:ssa 5/2011). Tää onnistu ihan ok. Mallista tykkään kovasti ja etenki noista taskuista. Tää ei vaan oo kovin käytännöllinen, ku kuitenkin imetän vielä kuopusta. Ja loppujen lopuks en tiiä tykkäänkö yhtään tuosta kankaasta itselläni. :) 



Ja sit mulla on ikuinen paita ongelma. Niitä on aina liian vähän. Ja tää oli tällainen kaava kokeilu. Pohjalla on sama topin kaava, jolla aiemmin tein raitatopin. Tähän vaan tein rinnan alle leikkauksen ja sit tuosta keskeltä pystysuunnassa poikki kans ja neppari kiinnityksellä(helppo imettää, ei tarvii nostaa paitaa korviin). Helmaa levensin hieman ja sit tollanen kaitale vielä helmaan.



Tää ei oo ihan täydellinen, mutta varsin toimiva. Ja oikeestaan tykkään tästä aikas paljo. Vois vaikka tehdä toisenkin tai kolmannen jostain muusta kankaasta. :) Tää kangashan on Nanson trikoota ja ostettu viime syksynä Triteksiltä. 

Suunnitteilla olis paljon muutakin itselle, mutta aikaa on vaan niin vähän. Jos jostain sais ostettua lisää aikaa, ostaisin. Mutta josko sitä lähtis surauttamaan taas vaikka edes yhden sauman. :)

Aurinkoista viikkoa! 

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kangasvarastojen täydennystä.. ;)

Viikonloppuna oli Helsingissä lastenmessut. Suuntasimme sinne lasten kanssa seuranamme mieheni pari siskoa ja toisen lapset. Meillä kaikilla oli ihan hirmu mukavaa ja mä kannoin ikasyrin pisteestä muovikassillisen kankaita kotia. :) 

Nää sieltä tarttui mukaan. Kruunu kangas on velouria ja muut on trikoita. Oishan siellä ollut paljon muitakin, mutta hillitsin itseni. :)

Kotiin paluu matkalla mutka postin kautta, jossa ootti metsolan ystävämyynnistä tilatut kankaat. Joo ja se ystävämyynti oli varmaan kuukaus sitten jo, mutta kankaat tuli vasta nyt ku ne oli jäänyt lähettämättä! :) Siis ne piti tulla ilman postikuluja hyvityksenä edellisisten tilausten mokista, mut nyt ne odotti siellä myymälässä noutoa. ;) 


Lauantaina lähettiin sitten extempore anoppilaan. Sain sitten hullun ajatuksen lähteä sunnuntaina käymään Kyyjärvellä Marimekon ystävämyynnissä ja eipä sieltäkään tarvinnut lähteä tyhjin käsin pois. :) Tässä kangaslöydöt. Ylärivi on trikoita ja alhaalla nuo kaksi ovat puuvillaa.. Oishan siellä ollut paljon muutakin, mutta joku raja sentäs.. Ei kukkaro kestä ihan kaikkea. Varsinkaan kun lisäksi tuli ostettua itselle käsilaukku ja tytöille kukkarot. 


Nyt pitäs tietenkin pyykkikoneen laulaa ja kovaa kyytiä pestä ensin reissupyykit ja sitten kankaat, mutta harmikseni pyykinpesuaine on loppu! Eli täytyy oottaa iltaan kunnes mies käy kaupassa ja ostaa sitä! :)

Ja ihan vapun kunniaks meillä on siis kolme neljästä lapsesta kuumeessa. Siis olivat jo eilen. Ulkonaki olis niin huippu ilma, mut eipä noiden kuumepotilaiden kanssa viitsi lähteä ulkoilemaan.



Viimeisenä, muttei vähäisimpänä jenkeistä saapuneet.. :) Voi ihana etsy ja kaikki kaupat mitä sieltä löytyykään.. En oikeesti kestä, oon ihan just vararikossa ku en voi vastustaa niitä ihanuuksia. Nää on kaikki Robert Kaufmanin puuvilloja. 

Nyt pitäs varmaan ottaa asiakseen kankaiden leikkaus operaatio, ettei nää jäis vaan marinoitumaan kaappeihin. :) Ja sit pitäs myydä niitä joita on marinoinu kaapissa, mutta kyllästynyt. Jotakin on tullut jo myytyäkin Fb:n kangashamstereissa, mutta laatikollinen olis vielä myytävää ainakin.. ;)
Mut nyt saksimaan!  :)