torstai 30. toukokuuta 2013

Kesä on täällä!

Ihanaa kesä on täällä! On lämmintä vaikka onkin ihan pilvistä! Ihanaa! Mutta missä kaikki kesävaatteet luuraa? Apua, paniikki iskee. Tytöt kyselee mitä laittaa päälle, ku kaikki pyykissä(niin voishan sitä pyykkiäkin pestä useammin, mut kivempi olla ulkona aurinkoisena päivänä). Tällä kertaa pääsi työnalle ihana Selian puutarhapiilo jersey. Tahdoin siitä itsellekin jotain ja kangasta oli tullut hankittua vain metrin pätkä. Siispä ensin leikoin itselle Ob:n 2/2013 Summer Basic kaavalla paidan. 

 Testasin tämän kaavan jo aiemmin SavaWay haasteessa. Tämä versio on tehty siis ensin samalla kaavalla puolensentin saiumanvaroilla. Kangasta oli rajoitettu määrä ja halusin eteen sen tuollain vinoon, niin jouduin takakappaleen tekemään 5 kappaleesta! :D Mutta oikeesti tykkään ihan hirveesti tästä! Ainut että tästä tuli himppusen liian lyhyt, siispä seuraavaan helmaan hiukka pituutta lisää.



Raitatrikoo muistaakseni Royal-tuotteelta tai Hannan Kankaasta

Sitten sen Puutarhapiilon kimppuun! 

 Koko 36 ilman saumanvaroja ja helmaan lisätty pituutta noin 5cm.

Lopuista sai tytöille vielä topit. Meinasin ensin kantata erivärisillä, mutta tuli tappelu kumpi saa punaisen niin laitoin kumpaankin punaista trikoota. Samasta punaisesta trikoosta hameet(osviittaa otettu jostain vanhasta ob:sta, mutta kerroksia vain kaksi kolmen sijasta eikä noi suikaleet oo ihan yhtä leveät kun ohjeessa. Ja ois voinut olla vieläkin kapeammat.) Topin kaavat 1/2013 Ob:sta Verushcka -toppi. Sivusaumoihin merkin Royal-tuotteelta "Handmade unique item"(olisin halunnu laittaa pelkät "handmade", mutta ne oli loppunu. Eihän noi nyt kovin uniikit oo ku kaks samanlaista heti vierekkäin). 


 Nuorempi tytöistä ei ollut oikein kuvaustuulella. Esikoinen taas heilu ihan mahottomasti, ku ois joka asennossa pitäny ottaa kuvia. Mut pysy ehkä just sen sekunnin yhessä asennossa, et ei kerennyt ottaa ees kuvaa. :D 






Mutta Aurinkoista kesää kaikille ihanille lukijoille! Toivottavasti kerkeen postaamaan vielä piakkoin meidän tyttösten kevätjuhla vaatteista, jotka ovat kyllä jo valmiina kun maanantai iltana oli juhlat mutta kunnon kuvia en kerennyt ottaa ennen ku ne oli jo hmm hieman jätskissä! :D



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti