torstai 27. kesäkuuta 2013

Kesämekkosia

Selian ihana aurinko joustis muotoutui kahdeksi mekoksi. 
Tai oikeemmin mekoksi ja tunikaksi. 


En ollut suunnitellut tekeväni näistä mekkoja, niin eipä tuo kangaspala meinannutkaan riittää kahdeksi mekoksi. Ja sit esikoisen mekosta/tunikasta tuli vähän liian leveä. Meinaan sitä vähän kaventaa jossain välissä.

Tytöt pikkusen innostu näistä, niin oli vähän villiä menoa, kun yritin kuvata sovitus kuvia. :)






:D

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Sirkusheppaa esikoiselle

Nyt tarvitaan taas pitkähihaista. Lämmintä oli, mut eipä oo enää joten pitkähihaisia tarvii taas. Tämä onnistuikin hieman paremmin kun nuoremman tytön huppari. Tässä suunnitelmien mukaan vetoketju.

Sirkusheppa on metsolan valikoimista, resorit kangastukusta. Kaavana Autumn forest koossa 122cm hieman reilummilla saumanvaroilla. Hihojen kaava pupunen trikoopaidasta. Sivusaumassa merkki "Handmade unique item" Royal-tuotteelta.





sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Juhlahumua

Tänä viikonloppuna on ollut monilla juhlia, koulunpäättäjäisiä tai valmistujaisia tai ylppäreitä. Meillä ei tänä vuonna ollut yksiäkään juhlia johon ois tarvinnu mennä. Mutta naapurustossa on juhlittu. Ei meitä häiritsevästi, mutta juhlapukuisia ihmisiä kulkenut paljon. 

Meidän tytöillä oli kerhon kevät juhla jo maanantaina. Tytöt olivat viimeistä kevättä kerhossa. Kesän ne saavat vielä olla kotona, mutta sitten elokuussa esikoinen menee eskariin ja nuorempi neitokainen menee päiväkotiin. 

Kerhon kevätjuhlaan piti siis saada juhlavaatteet. 

Esikoisen hameen aloitin jo ennen joulua ajatuksena tehdä jouluksi kummallekin tytölle tuollaiset tyllihameet, mutta kaikkien muiden valmisteluiden keskellä jäi hame kesken. Joulun jälkeen ei ollutkaan enää mitään selvää ajatusta mihin tarkotukseen hametta väsään, joten se jäi roikkumaan. Kunnes noin kuukausi sitten tytöt saivat ajatuksen haluta kumpikin tyllihameet kevätjuhlaan. Äitille meinas iskeä paniikki, kun tuota rypytettävää tylliä oli kiitettävästi. (esikoisen hameessa n.58m 10cm korkeaa soiroa).  
Hameet näytti valmistuvan ajallaan, kun sitten huomasin että satiinia on vähän liian vähän eikä reissu pohjanmaalle vikana vkonloppuna ennen juhlaa helpottanut aikataulua. Loppujen lopuks en kerennyt hakea satiinia kaupasta lisää, joten nuoremman tytön hameessa tuo satiini osuus olisi pitänyt olla leveämpi, mutta kun mulla ei ollut sitä enempää. 

Paitoihin ja legginsseihin mun aika ei enää riittänyt, kun ei yhdessä kaupassa ollut valkoista trikoota eikä kerennyt moneen paikkaan!(ois ollu 100%puuvillaa, mut halusin et siinä olis enemmän joustoa) Kaupasta siis tarttui mukaan valkoiset peruspaidat ja legginssit. Vähän tuunasin noita paitoja satiininauhasta tehdyillä ruseteilla. Tytöt itse valinneet "järjestyksen" ruseteille. 


(hyvin pysyy pystyssä lattialla nää hameet. On vähän tylliä!)

Juhlapäivänä en kerennyt kuvia napsimaan, kun rusetit sain paikalleen 1,5h ennen juhlan alkua. Siinä välissä piti vielä syöttää koko perhe ja vaihtaa kaikille juhlavaatteet ja vieläpä keretä juhlapaikalle. Vähän tuli kiire. Ja kun kotiin päästiin takas niin oli valkoset paidat kohtuu likaiset. ;)




Ihanaa kesää kaikille! :) Me nautitaan tästä kesästä ja lämmöstä! 
Ja onnea kaikille ylioppilaille/valmistuneille(ja heidän vanhemmilleen)! :)



torstai 30. toukokuuta 2013

Kesä on täällä!

Ihanaa kesä on täällä! On lämmintä vaikka onkin ihan pilvistä! Ihanaa! Mutta missä kaikki kesävaatteet luuraa? Apua, paniikki iskee. Tytöt kyselee mitä laittaa päälle, ku kaikki pyykissä(niin voishan sitä pyykkiäkin pestä useammin, mut kivempi olla ulkona aurinkoisena päivänä). Tällä kertaa pääsi työnalle ihana Selian puutarhapiilo jersey. Tahdoin siitä itsellekin jotain ja kangasta oli tullut hankittua vain metrin pätkä. Siispä ensin leikoin itselle Ob:n 2/2013 Summer Basic kaavalla paidan. 

 Testasin tämän kaavan jo aiemmin SavaWay haasteessa. Tämä versio on tehty siis ensin samalla kaavalla puolensentin saiumanvaroilla. Kangasta oli rajoitettu määrä ja halusin eteen sen tuollain vinoon, niin jouduin takakappaleen tekemään 5 kappaleesta! :D Mutta oikeesti tykkään ihan hirveesti tästä! Ainut että tästä tuli himppusen liian lyhyt, siispä seuraavaan helmaan hiukka pituutta lisää.



Raitatrikoo muistaakseni Royal-tuotteelta tai Hannan Kankaasta. 

Sitten sen Puutarhapiilon kimppuun! 

 Koko 36 ilman saumanvaroja ja helmaan lisätty pituutta noin 5cm.

Lopuista sai tytöille vielä topit. Meinasin ensin kantata erivärisillä, mutta tuli tappelu kumpi saa punaisen niin laitoin kumpaankin punaista trikoota. Samasta punaisesta trikoosta hameet(osviittaa otettu jostain vanhasta ob:sta, mutta kerroksia vain kaksi kolmen sijasta eikä noi suikaleet oo ihan yhtä leveät kun ohjeessa. Ja ois voinut olla vieläkin kapeammat.) Topin kaavat 1/2013 Ob:sta Verushcka -toppi. Sivusaumoihin merkin Royal-tuotteelta "Handmade unique item"(olisin halunnu laittaa pelkät "handmade", mutta ne oli loppunu. Eihän noi nyt kovin uniikit oo ku kaks samanlaista heti vierekkäin). 


 Nuorempi tytöistä ei ollut oikein kuvaustuulella. Esikoinen taas heilu ihan mahottomasti, ku ois joka asennossa pitäny ottaa kuvia. Mut pysy ehkä just sen sekunnin yhessä asennossa, et ei kerennyt ottaa ees kuvaa. :D 






Mutta Aurinkoista kesää kaikille ihanille lukijoille! Toivottavasti kerkeen postaamaan vielä piakkoin meidän tyttösten kevätjuhla vaatteista, jotka ovat kyllä jo valmiina kun maanantai iltana oli juhlat mutta kunnon kuvia en kerennyt ottaa ennen ku ne oli jo hmm hieman jätskissä! :D



torstai 9. toukokuuta 2013

Kovan onnen huppari

Sirkusheppaa sitä niin ihanaa ja raikasta. 
Tilasin tyttösille huppareihin ja selvä visio olikin heti. 
Hupparit kantatuilla reunoilla ja tietenkin edessä vetoketju. 
Ja kaavakin oli selvä, siis se josta lähetään liikkeelle Ob:n Autumn Forest/Pupunen. 

Mutta kaikki ei mennyt niin kuin Strömsöössä. Huppari oli kantattu valmiiksi, kun tajusin että unohtui silittää tukikangasta vetoketjun kohtiille. 
Yritin sit kuitenkin ommella sitä vetoketjua paikalleen ja huonostihan se meni.
Ja jouduin purkamaan.
Purin illalla väsyneenä silmät ristissä ja töks. Tökkäsin ratkojalla reiän paitaan. Kantin viereen!! 
Kyllä otti aivoon! 

Leikkelin kantit pois. Myös helmasta ja hihansuista. Ja annoin hupparin levätä muutaman päivä(lue: aika monta päivää ;)) ja pohdin mitäs sitte. Malli aluperinkin kapea, joten nyt leveydestä leikatut sentin oli ehkä liikaa. Päädyin sitten laittamaan leveän 2-kertaisen resorin reunoihin. Kiinnitys kam-nepeillä(joiden alle muistin laittaa tukikangasta). 
Lopputulos on mun mielestä ehkä jopa parempi kun se alkuperänen suunnitelma.


 Kuka käski yrittää ottaa kuvia 1-vee apulaisen kanssa? ;) Poitsu veti hupparin aina pois kuvasta! :)


Sovituskuvia tulee sit jos/kun 4-vee neitokainen suostuu yhteistyöhön. 


sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kevättakkeja

Kevät takit tyttösille oli pakko saada. 
Mietin pitkään että käynkö ostaa hennesiltä, ku siellä on yleensä aika halpoja takkeja vai rupeenko tekee itte. No, hennesin tarjonta ei miellyttänyt. 
Ikeassa sitten näin pallopuuvilla ja ehdottelin tyttösille, että josko tuosta tehtäis teille kevät takit. 
Vastaus oli: 
"Ei, tuo on ihan tylsä." 
Jätin sitten sen sinne. 
Mutta se kurja kangas jäi kummittelemaan mielessäni. 

Sitten kuulin että eräs henkilö, joka asuu samalla paikkakunnalla meidän kanssa oli menossa ikeaan. Pyysin häntä tuomaan minulle tätä kangasta. 
Ja niin hän toi. Ei voi muuta sanoa, ku että KIITOS! 

Kaavana Tinttiina Ob:sta 6/1012.

Isomman tytön takki tehty kaavalla 116cm. 
Tyttö käyttää nyt muuten 122/128cm vaatteita.

Hihoihin lisätty pituutta reilusti. Muuten mittoja ei ole muokattu.
Mutta hihansuihin, hupun reunaan sekä takapuolelle keskelle lisätty kuminauhaa.
Mallina tämä on siis todella leveä. Ois pitänyt ottaa vieläkin pienempi koko leveydestä. Mutta onneksi on kuminauhat, joilla tämänkin sai jotenkin istumaan.

Vielä mietin, että lisäänkö isomman takkiin helmaan kuminauhan? 




Nuorempi tyttösistä käyttää nyt kokoa 110/116cm ja hänen takki tehty 104cm kaavalla. 

Helma on vähän lyhyempi kun kaavassa leikkausvirheen takia. Kangas ei siis enää riittänyt pidempään helmaan. Ja hihoihin lisätty reilusti pituutta. 

Tässä pienemmässä takissa on myös kuminauhaa lisäilty. Tässä sitä on myös helmassa.

Taskut on leikattu vapaalla kädellä kumpaankin takkiin. 

Vuorena on kummassakin takissa EK:sta ostettua puuvillaa, sinisella pohjalla valkosia kukkia. Hihoissa vuorina liukas vuorikangas, jonka oon joskus FB:n kangashamstereista ostanu.




Sovituskuvat on napsittu aamulla puol ysi lapsimessuille lähtiessä. Meno oli myös sen mukasta. ;)
Tais tyttösiä pikkusen jännittää messupäivä. 







Näillä toivotamme hauskaa vappu viikkoa kaikille! 

ps. kuvat eivät suostu menemään niinkun haluisin! 





perjantai 19. huhtikuuta 2013

Hoopsista mekkonen

Olen nähnyt useammankin tehneen Ob:n Hoops t-paita kaavasta mekon. Siis tällein että helmaan on lisätty rimpsu. Minäkin halusin tehdä! ;) Ja tää oli oikeesti hyvä! Tää osu ja uppos heti täysillä neiti nirppa nokkaan ja sen näkee varmaan sovituskuvistakin.

Rimpsu on leikattu ihan summissa. Siis sen kokoinen kun kankaasta riitti. Seuraavasta vois tehdä muutaman sentin pidemmän, jos kangas riittää. ;)


Mutta kun noita neitosia on kaksin kappalein piti mekkoja tehdä siis kaksi. En haluais aina pukea samalla tavalla noita siskoksia, mutta monesti yrittää tehdä ainakin saman tyylisiä jos ei ihan samanlaisia. No nyt on useampi vaate tullut tehtyä samanlaisia, mutta onneks ne harvoin on yhtäaikaa päällä. En vaan perusta siihen et sisaruksilla ois aina samanlaiset vaatteet. 










 Kissakangas Hannan kankaasta ja resorit kangastukusta. Oli muuten vaikea keksiä tähän kissakankaaseen resoria, kun en mustaa halunnut laittaa. Päädyin lopulta violettiin eikä minusta ollenkaan huono vaihtoehto. 

Rentouttavaa viikonloppua! 
Mä niin tykkään viikonlopuista(paitsi sillon ku mies on töissä)!